Kaikehuipun versio Epämiellyttävästä Totuudesta

Nämä ”vaaliteesit” ovat osaltaan se syy, miksi en asettunut, tai edes harkinnut asettuvani, vaaleihin ehdolle (ei sillä että se olisi ollut muutenkaan mahdollista). No onneksi, monet varmaan tuumaavat. Ja kuka piru tällaisia mielipiteitä sinne äänestäisi? Luvassa siis omat näkemykseni varsin mahdollisesta jatkosta. Nautitaan suolan kanssa.

Talouskasvu on loppu
Tästä eteenpäin poliitikkojen kannattaa tehdä päätöksiä tuo lause kirkkaana mielessä. On vastuutonta suunnitella valtion (eli kansalaisten yhteistä) taloutta sillä oletuksella, että jatkossa kasvu jatkuu pitkään ja kovana. Turpaan tietysti tulee medialta, äänestäjiltä, etujärjestöiltä, blogaajilta ja kollegoilta. Mutta mikäli poliitikko ajattelee kokonaisuutena kansan etua vähänkään pidemmällä tähtäimellä, niin tuo on mielestäni ainut vastuullinen lähtökohta.

Lisäksi, mitä enemmän rimpuilemme vastaan ja koetamme saada kaikin keinoin, myös huonoin, talouden kasvuun, sitä pahemmin ajamme seinään. Lyhyen tähtäimen eduntavoittelu kostautuu pitkän tähtäimen toimintakyvyttömyytenä. Ja lukijan kannattaa huomata, että en suoranaisesti kritisoi tästä päättäjiä tai ketään muutakaan. Blogosfääri on pullollaan taitavia ja nokkelia kirjoittajia, jotka kykenevät lyttäämään päättäjät oikealla, vasemmalla, ylhäällä ja alhaalla, riippuen omasta poliittisesta suuntautumisestaan.

Tilanne yksinkertaisesti on se, että tästä eteenpäin käytettävissä olevan halvan, tai edes kohtuuhintaisen, öljyn trendi tulee olemaan alaspäin, joka erittäin suurella korrelaatiolla näyttää tarkoittavan myös talouskasvun supistumista niin pitkälle tulevaisuuteen, kun öljy on sidoksissa yhteiskunnan ja talouden toimintaan. Tosin aina taantuman jälkeen öljyn hinta halpenee vähäksi aikaa, joka luo illuusion siitä että nyt tilanne korjaantui. Kommenttipalstalla kunnostautunut J.M.Korhonen kirjoitti tästä äskettäin osuvan artikkelin omassa blogissaan. Lisäksi, on eri asia laittaa kaikki kortit sen varaan, että talous kasvaa niinkuin ennenkin, tai toisaalta ottaa toiminnassaan huomioon myös muut mahdollisuudet.

Suomi on täysin koukussa
Taannoisessa artikkelissani kirjoitin suomen suhteesta öljyyn. Suomen raaka-öljyntuotanto on 0 tynnyriä päivässä. Jokainen suomalainen käyttää öljyä reilu 6 litraa päivässä, josta noin 90 % tulee venäjältä. Loput 10 % saadaan muilta, jo pitkään hiipuneilta tuottajilta kuten Norja. Suomella ei ole käytännössä mitään keinoja vaikuttaa öljyn maailmanmarkkinahintoihin. Emme voi edes lähettää paikan päälle 100 000 sotilasta valvomaan pumppausta ja lastausta, niin kuin Jenkit vielä ainakin kuvittelevat voivansa. Olemme täysin muiden armoilla. Tämä on hankala, mutta välttämätön asia joka kannattanee hyväksyä.

Mitä on odotettavissa?
Monet kansalaisoikeusaktivistit ja yksilönvapauden esitaistelijat repivät partaansa vielä moneen kertaan, kun vaihtoehtona on jatkossa yhä enemmän leikata sieltä tai leikata täältä. Kun kasvu ei kenties jatkukaan, ja vanhat yhä lisääntyvät velat painavat niskaan, alkaa paine kasvaa. Onhan se paskamaista, sillä eihän kukaan halua luopua saavutetuista eduistaan. En minäkään, en sitten millään.

Mutta karu totuus on, että protestoiminen, riiteleminen, lakkoilu ja muu mielenilmaus vain huonontavat tilannetta, koska ne kuluttavat aikaa ja resursseja jotka voisi käyttää rakentavasti. Meuhkaamisella ei voi vaikuttaa maailman öljyntuotantoon, eikä öljyn maailmanmarkkinahintoihin. Ja nyt ei kannata käsittää väärin, en halua että lammasmaisesti hyväksymme kaiken mitä poliitikot ja elinkeinoelämä meille syöttävät, sillä viestini on suunnattu aivan samalla tavalla myös heille: Riitely, ihmisten ja olosuhteiden sumeilematon hyväksikäyttö ja oman (lue: omistajien) edun lyhytnäköinen tavoittelu ja sen mahdollistava, jopa siihen kannustava, lainsäädäntö tulee muuttaa.

Yllämainittu tilanne on syy, miksi kannatan Vihreiden ja/tai Vasemmiston ehdottamaa yhden luukun perusturvaa/kansalaispalkkaa. Systeemin monimutkaisuus syö kaikkien resursseja pelkkään itsensä ylläpitämiseen, joten virtaviivaistaminen on tarpeen. Kyseiset puolueet tosin tuntuvat olevan eri mieltä ydinvoimasta, ja esim. vihreät pitävät sitä erittäin haavoittuvana energiantuotantomuotona. Tämä siitäkin huolimatta, että Japanissa äskettäin tapahtunut, paikallisen mitatun historian voimakkain järistys oli 7 kertaa voimakkaampi, kuin mitä voimalat oli suunniteltu ja rakennettu kestämään. Ja ne kestivät sen silti (lähde). En kutsuisi tuota varsinaisesti haavoittuvaksi, varsinkin kun kyseessä ovat vanhat voimalat, jotka ovat turvajärjestelyissään huomattavasti nykyisin rakennettavia malleja jäljessä. Mielestäni tilanne näyttää siltä, että sitä uutta, turvallisempaa ydinvoimaa nimenomaan kannattaa rakentaa, jotta vanhat ydinvoimalat JA hiilivoimalat voidaan päästää eläkkeelle. Toki Japanin tapahtumista tulee ottaa opiksi.

Takaisin asiaan. Alla kolme seikkaa joihin voi ajatuksen tasolla olla viisasta alkaa totutella.

1. Ihmisten liikkumavapaus tulee rajoittumaan
Keskivertokansalaiset eivät voi valita sekä asuvansa, että työskentelevänsä siellä missä haluavat. Toisen pitää joustaa niin, että työpaikka on lähellä kotia. Lisäksi harrastukset ja lomailun kohteet on jatkossa käytännössä pakko valita rajoitetuin perustein. Tämä johtuu esimerkiksi:

• Polttonesteiden hintojen noususta ja valtiontalouden kyvyttömyydestä laskea polttoaineveroja (hinta nousee -> kulutus laskee -> saatu veromäärä laskee, talouden alijäämä pahenee)
• Polttonesteiden säännöstelystä (niin, toivotaan, että ne polttoaineet menevät kortille, jolloin vaikutus kansalaisiin on huomattavasti solidaarisempi kuin pelkkä hintojen nousu, jolloin bensaan on varaa vain rikkailla).
• Öljyn hinnan noususta ja sen vaikutuksesta lähes kaiken muunkin hintaan nostavasti, jolloin ihmisillä ja organisaatioilla on vähemmän ostovoimaa käytössään ylipäätään.
• Ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tarkoitetuista, energianlähteiden hiili-sisältöön perustuvista veroista ja toisaalta vaihtoehdon, eli julkisen (raide)liikenteen puutteellisesta kattavuudesta

2. Yhteiskunta ei kykene pitkällä aikavälillä toimimaan nykyihmisen curling-vanhempana
Meidän kannattaa mielestäni totutella ajatukseen, että kaikkia normaalin toiminnan esteitä ei jatkossa yhteisin verovaroin raivata meidän tieltämme kaikin mahdollisin keinoin. Tähän voi kuulua ainakin seuraavat seikat:

• Julkinen terveydenhuolto heikkenee, 6kk hoitotakuu ei toteudu, potilaita aletaan entistä enemmän priorisoimaan iän, yleisen terveydentilan ja potentiaalisen tuottavuuden mukaan. Kaikkien kaikkia tauteja ei kyetä hoitamaan. Rikkaat menevät yksityisille, lääkärit myös.
• Infrastruktuurin ylläpito vähenee ja uuden infran rakentaminen vähenee. Lumia ei aurata ihmisten jalkojen edestä nykytahtia, ei ainakaan ilman että heitä erikseen laskutetaan tästä. Uusien teiden rakentaminen lopetetaan ja vanhojen korjaamista vähennetään.
• Sosiaaliturva heikkenee. Yhä isompi osa saatavilla olevasta energiasta ja talouden resursseista kuluu monimutkaisen byrokratian pyörittämiseen, ja yhä pienempi osa jää varsinaiseen käyttöön. Jatkossa yhä pienempi osa ihmisistä kuuluu siihen kastiin ”joilta nyt ei ainakaan voida etuja leikata!”.

Monet yllä olevista toimista ovat jo kovassa vauhdissa, siitäkin huolimatta että talous (bkt) on pääsääntöisesti kasvanut viimeiset vuosikymmenet.

3. Velanotto voi olla huonompi ratkaisu kuin muut huonot ratkaisut
Lähes kaikki velanotto, jolla paikataan nykyistä taloutta sillä oletuksella, että jatkossa entistä voimakkaampi kasvu mahdollistaa velkojen ja korkojen maksun, on hieman sama kun lainaisimme omilta lapsiltamme ja lapsenlapsiltamme samalla kun teemme heidän omankin toimeentulosta jatkuvasti vaikeammaksi haaskaamalla uusiutumattomia resursseja. Emme siis kuse vain omiin haalareihimme lämmitelläksemme pakkasella, vaan myös lapsiemme haalarit ovat jo valmiiksi kusessa marinoidut ja paikoin jäätyneet kun he joskus astuvat työelämään. Sellaista kasvua, jolla kaiken muun lisäksi maksetaan velatkin, ei todennäköisesti tule jatkossa tapahtumaan. Mielestäni:

• Julkisen velan lisääminen pidemmällä tähtäimellä tarkoittaa hiljaista myöntymistä sille ajatukselle, että talousjärjestelmä joudutaan romauttamaan ja rakentamaan uudestaan, jolloin monet tahot jäävät ilman rahojaan. Tämän vaihtoehdon seuraukset ovat sellaisia, joita minun vaatimattomalla asiantuntemuksella ei uskalla ruveta arvailemaan.
• Toinen vaihtoehto on se, että kaikki todellinen vauraus (infrastruktuuri, tuotantolaitokset, maat ja mineraalioikeudet, ympäristö) päättyvät kansainvälisten sijoittajien ja yksityispankkien haltuun, ja liitymme hiljalleen kolmannen maailman alati kasvavaan porukkaan. Miltä kuulostaa sadevedestä maksaminen, koska pankki omistaa oikeuden asuinkuntasi sadeveteen? Oletko varma, että haluat äänestää puoluetta, joka kannattaa kaiken mahdollisen yksityistämistä tehokkuuden nimissä? Täällä eräs heidän ehdokkaansa ehdottaa lähes kaiken yksityistettävissä olevan yksityistämistä. Voi luoja.
• Ja jos jokin vuosineljännes saadaankin näyttämään vaikkapa +3-4% bkt:n vuotuista kasvua, niin se on sitten siinä, kovin montaa tällaista ei peräkkäin saada, sillä suomi on riippuvainen globaalista taloudesta, joka on riippuvainen halvasta öljystä. Lyhyet kasvun puuskat tulevatkin vain pahentamaan ongelmia, sillä ne antavat monelle vaikutelman, että ongelma on hoidettu, kasvu jatkuu, eihän tässä tarvita mitään sen kummempaa, ja jospa se Kaikenhuipun Raulikin nyt vihdoin tukkisi turpansa…

Turha toivo. Toisaalta, ainahan voidaan pitää peukkuja ja toivoa että olen väärässä. Se olisi hienoa. Vastustamattomasti mieleen tulee silti erinomainen lainaus eräästä toisesta universumista: ”Toivo on vain ensimmäinen askel pettymysten tiellä”. 😀