Kuukauden kirja – Riippumaton Puutarha – Riikka Kaihovaara
Kiinnitin aluksi huomiota Riippumaton Puutarha –kirjan julkaisun yhteydessä tulleisiin öljyhuippu-viittauksiin, ja tuumasin että tässäpä kirja, joka selvittää minulle selvällä Suomen kielellä tehomaatalouden ja öljyhuipun keskinäiset riippuvuussuhteet ja tarjoaa taustamateriaalia oman kirjamme Maatalous-lukuun. Alaotsikko “Teollisen ruoantuotannon romahdus ja permakulttuurin perusteet” antoi tähän hyvän lupauksen. Olin väärässä.
Mutta ei se mitään, sillä toinen rakas harrastukseni, puutarhan hoito, sai aimo annoksen uutta tietoa ja innostusta kirjan myötä. Kirja siis keskittyi vähemmän öljyhuippuun ja sen ruoantuotannon kautta tuomiin yhteiskunnallisiin ongelmiin, ja enemmän itse mullan parissa tapahtuvaan möyrimiseen ja permakulttuuriin. Se ei lopulta ollut negatiivinen käänne, se oli vain odottamaton käänne. Se toki rajaa kirjan kohdeyleisöä hieman eri sektoriin mitä olin mielessäni kuvitellut. Minua se ei kuitenkaan rajannut pois.
Kirja on hyvin kirjoitettu ja helppo lukea. Kuvia on mukana mukavasti keventämässä, ja kainalojutuissa esitellään todellisia projekteja, joissa esitellyt ihmiset vaikuttavat vähintäänkin mielenkiintoisilta tyypeiltä. Konkretiaa tarjotaan vinkkien muodossa varsin paljon, mutta silti jäin sitä janoamaan lisää. Onneksi kirjassa muistutetaan havainnoimisen ja ajattelemisen tärkeydestä, sillä vinkki mikä toimii yhdessä puutarhassa ei välttämättä toimi toisessa.
Öljyhuippu, ja maatalouden riippuvuus ulkoisista fossiilisista energiansyötteistä, on kirjassa kuitenkin koko ajan taustalla. Se, että en siitä saanut juurikaan uutta tietoa öljystä ja muista fossiilisista, sekä niiden osuudesta nykyaikaiseen ruoantuotantoon, johtui pääosin siitä, että olen aihetta itsekin jo penkonut jonkin verran, ja aihe käsitellään kirjassa vain päällisin puolin. Puutarhuri, joka on kiinnostunut permakulttuurista, saa kirjan mukana aimo annoksen tietoa öljyn osuudesta ruoantuotantoon, mikäli aihe ei vielä ole kovin tuttu. Lisäksi se tarjoaa aimo annoksen hyödyllistä tietoa permakulttuurista puutarhan hoidossa ainakin kaltaiselleni amatöörille. Oppeja on jo otettu pihamaalla käyttöön, ja katselen puutarhaamme uusin silmin.
Paras kohdeyleisö kirjalle on siis puutarhanhoidosta kiinnostuneet ihmiset, jotka saavat samalla sopivan annoksen tietoa ruoan tuotannon kestämättömyydestä nykymenetelmin, sekä runsaasti vinkkejä oman tilanteen parantamiseen hyödyllisen harrastuksen parissa. Tämä teos lähtee lainaan siis ainakin vaimolleni ja anopilleni! 
Annankin kirjalle kaksi arvosanaa:
Jos puutarhanhoito kiinnostaa: 5- / 5
Jos puutarhanhoito ei kiinnosta: 3 / 5
Riippumaton Puutarha (adlibris)
Alaotsikko: teollisen ruoantuotannon romahdus ja permakulttuurin perusteet
Toimittaja: Riikka Kaihovaara
Kustantaja: Vihreä sivistysliitto
Sidosasu: Nidottu
Kieli: suomi
Julkaistu: 201204
Sivumäärä: 166
ISBN10: 9525078396
ISBN13: 9789525078398
Saksa luopumassa hiilivoimasta? Osa 2
On aika päivittää hieman tilannetta Saksan fossiilisten laitosten ja uusiutuvan energian tuotannon suhteen. Passiiviidentiteetti julkaisi juuri mielenkiintoisen postauksen raportista, jossa Saksan tulevaa sähköntuotantokapasiteettia ihmetellään.
Hänen laskelmiensa mukaan:
Uudella fossiilisella tuotannolla tullaan siis näillä näkymin tuottamaan Saksassa 8-9 kertaa enemmän energiaa kuin uudella tuulivoimalla.
Tämä siis 2020 mennessä. Voi vittu mitä meininkiä. Kuinka notkeaan älylliseen kuperkeikkaan tulee kyetä, jotta kokee Saksan suunnitelmat ydinreaktoreidensa sulkemiseen hyväksi jutuksi ilmaston kannalta?
Oikeastaan, tätä kysyin melkein vuosi sitten Greenpeacelta, kun he julkaisivat näkemyksensä Saksan päätöksestä sulkea ydinvoimalansa.
Lainattua raportista: Saksa osoittaa myös, ettei ydinvoimasta luopuminen tarkoita fossiilisiin polttoaineisiin turvautumista, vaan tulevaisuus on uusiutuvassa energiassa sekä energiatehokkuudessa.
No jos nyt rehellisiä ollaan, niin ei tuo nyt ihan siltä näytä. Tai edes sinne päin.
Aiemmassa blogauksessani käydyssä keskustelussa Greenpeacen ohjelmajohtaja Tapio Laakso tuo ilmi perustelut tuolle Greenpeacen raportille. Hänen mukaansa esim. 70 % Saksan uudesta sähköstä on ollut uusiutuvaa viimeisen vuoden aikana. Noh, en tiedä onko jossain joku laskuvirhe, vai onko tilanne muuttunut jotenkin, mutta tuon Passiiviidentiteetin jutun mukaan tilanne näyttää tulevaisuudessa täysin päinvastaiselta, tai pahemmalta.
Viikon Video – Vedenalainen energiapallo
Ah, rakastan insinöörejä. Videolla esitellään varsin lupaava ja oletettavasti kustannustehokas tapa säilöä merkittäviä määriä energiaa huippukulutushetkiä silmällä pitäen.
Poliittinen korrektius. Uuskieli. Merkityksien häviäminen hajuttomien ja mauttomien, ketään loukkaamattomien ilmaisuiden välinpitämättömään ja valjuun mereen on kehityssuunta, jota jo Orwell kuvaili teoksessaan 1984. Kun haluamme poistaa jonkin ongelma yhteiskunnasta, poistamme sitä kuvaavat sanat kielestä, ja myös ongelma “poistuu”. Tämä kehitys on hyvää vauhtia etenemässä yhteiskunnassamme. Sen mukana meiltä on menossa myös ihmisyytemme.
Kun sanoilta viedään niiden kuvaavuus, häviää myös niiden merkitys. Ja kun merkitys häviää, häviää myös reaktio, jonka ne ihmisessä voivat luoda. Miksi potkut vaihtuivat ensin irtisanomisiksi, ja sitten yt-neuvotteluiksi, joissa lopulta ihmisiä päästetään menemään? Ikään kuin ihmisille tehtäisiin palvelus, heidät melkeinpä vapautetaan, kun heidät potkaistaan työstään pihalle. En ota tässä kantaa siihen, etteikö työnantajien tulisi antaa potkuja, mikäli työvoimaa on liikaa. Otan tässä kantaa siihen, että kyseinen toimenpide saadaan kuulostamaan lattealta ja vähemmän merkittävältä, kuin mitä se todella on. Kestävyysvaje on poliitikkojen uusin valjuus, jota he viljelevät, jotta voivat puhua vaikeista talous-, velka- ja leikkausasioista aiheuttamatta kuulijassa reaktiota. On helpompi puhua kestävyysvajeesta ja sen korjaamisen pakosta kuin siitä, että olemme eläneet yli varojemme, ottaneet velkaa, lainanneet lapsiltamme ja kusseet haalareihin pakkasella, ja nyt on aika vähentää ihmisten etuja ja lisätä verotusta jotta tilanne saadaan korjattua (tai jopa, *gasp* karsia hallintoa!? No ei kai sitä kukaan Hallinossa halua, mutta tähän palataan ehkä toisessa kirjoituksessa). Hämyinen ja harmaa kestävyysvaje ei aiheuta lähimainkaan samanmoista tuntemusta ja reaktiota kuin tilanteen kuvaileminen merkityksellisesti sellaisilla sanoilla jotka luovat mielikuvia.
Jostain kumman syystä olen myös saanut kuvan, että ihmiset kokevat olevansa jotenkin sivistyneempiä, jos he kykenevät sanomaan kaiken sanomansa mitäänsanomattomin sanoin. Mitä ja ketä hyödyttää se, että tarkoitetaan samaa asiaa mutta kyetään ilmaisemaan se siten, että sanomisen merkitys häviää lähes olemattomiin? Sivistyneisyyden asemesta se viestittää minusta enemmänkin munattomuutta (en tiedä sitten onko nämä samoja asioita, synonyymejä, muutenkin?). Siis sitä, että ollaan yhtä mieltä mutta ei uskalleta sanoa sitä, joten lässytetään muilta kuultuja hienon kuuloisia sanoja ja luotetaan ettei kukaan oikeasti kuuntele tai mieti mitä oikeasti tarkoitimme. Poliitikot ja ns. yhteiskunnan älymystö menevät tämän aisan kanssa käsikynkkää, ja se onkin oiva keino suojata omaa saavutettua asemaansa.
Vanhuksia, vammaisia, psykopaatteja…
Varsinkin niiden tahojen, joiden nimityksiä tämä uuskieli pyrkii laimentamaan jotta “nämä eivät loukkaantuisi”, kannattaisi olla asiasta huolissaan. Samalla kun vanhainkodit muuttuvat palvelutaloiksi, vanhukset ikääntyneiksi ja psykopaatit mielenhäiriöisiksi, heiltä viedään yhteiskunnan keskustelussa ja mielikuvissa pois merkitys. Ja kun heiltä ja näiltä viedään pois merkitys, heiltä voidaan viedä pois hiljalleen kaikki muukin. Verta ja lihaa oleva henkilö muutetaan syötteitä vaativaksi ja tuotoksia enemmän tai vähemmän tuottavaksi yksiköksi (kuluttajaksi), jonka jälkeen hänen arvonsa tai arvottomuutensa yhteiskunnalle voidaan muuttaa numeroiksi ja laittaa numeron perään rahayksikkö. Termi tälle on kai finansialisoida, joka on uussana tälle nykyiselle suuntaukselle, jossa kaikki toiminta, siis ihan kaikki, lasketaan rahassa ja sitä kautta mietitään finanssi-markkinoiden, eli rahoitussektorin, suurten sijoittajien ja pankkien, toiminnan näkökulmasta. Kun kaikella on rahallinen hinta ja arvo, mitään ei tarvitse pohtia tai arvottaa enää millään muulla perusteella kuin sillä arvolla.
Jos vammaisesta tehdään vaikkapa kognitiivisesti rajoittunut, on meidän paljon helpompi kollektiivisesti unohtaa hänen todelliset tarpeensa. Mikä hiton kognitiivinen ja miten niin rajoittunut? Ei oikein aukea, ei luo merkitystä, joten mennäänpä eteenpäin muihin asioihin. Jos Pekka on motorisesti rajoittunut joka tarvitsee tutkimuksen mukaan 1,35 tuntia ulkopuolista apua vuorokaudessa, on hänet helppo lokeroida ja unohtaa. Mutta jos Pekka on lihaa ja verta oleva vaikeasti CP-vammainen joka tarvitsee toisen ihmisen apua ja seuraa päivittäin jotta hänen elämänsä olisi siedettävää ja jotta hänen varsin normaalisti toimiva mielensä ei tulisi hulluksi, on hänet vaikeampi ohittaa yhtenä merkityksettömänä tilastomerkintänä.
Epäsivistyneillä totuuden torvilla onkin tärkeä osa yhteiskuntamme näytelmässä. Jos kansanedustaja Hakkaraisen lausunnot herättävätkin pahennusta mediassa ja hänet passitetaan korrektius-hoitolaitokseen, niin ne kertovat myös siitä todellisuudesta joka meidän sisällämme asuu. Jälleen kerran, ottamatta kantaa Hakkaraisen lausuntojen sisältöön noin muuten, niin ainakaan hän ei harmaannuttanut niitä merkityksettömiksi mutta korrekteiksi lausunnoiksi. Jos kaikille poliitikoille ja politiikalle tehdään näin, niin mistä kansalaiset voivat enää saada käsitystä siitä, mitä oikeasti liikkuu heidän valitsemiensa poliitikkojen ja päättäjien pään sisällä? Ainakaan Hakkaraisen tapauksessa ei jäänyt epäselväksi, mitä mieltä hän on asioista. Se on lähtökohdiltaan paljon parempi kuin se, että monet muut poliitikot ovat lässyttäneet ja kierrelleet itsensä asemaan, jossa minulla ei ole hajuakaan siitä, mitä he todella ajavat. Tai jos onkin, niin se vaatii todella paljon panostusta ja rivien välistä lukemista, johon minulla, tai meistä monella muullakaan, ei ole rajattomasti aikaa. Tämä tekee äänestämisestä vastentahtoista puuhaa.
ps. Presidentti Niinistöllä on muuten yksi mielenkiintoinen taipumus. Usein puhuessaan hän ensin antaa poliittisen tyypillisen epäselvän, kiertelevän ja häilyvän vastauksensa, ja sitten lopuksi, ikään kuin jälkisanoina, hän vetää yhteen koko epäselvän selityksensä yhteen kohtalaisen selkeään lauseeseen. Virkistävää. Miksei hän heti vastaa sillä yhdellä selkeällä lauseella?
2012 – Toukokuun Uutislinkit
Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Toukokuu 2012
HS 25.4.2012 – Mielipide – Ydinenergiaosaamiseen kannattaa panostaa
Kirjaprojekti – Öljyhuipun Lisäksi – EROEI
Tämä on luonnosluku kirjastamme Suomi Öljyn Jälkeen. Arvostamme palautetta suuresti.
Edit: Ja saadun palautteen perusteella ensimmäistä kolmannesta onkin nyt muokattu uuteen uskoon, kiitos näistä kommentoijille! Antaa tulla jos vielä on jotain sydämellä.
***
EROEI on lyhennys sanoista Energy Returned On Energy Invested. Siis saadun energian suhde sen hankkimiseksi käytettyyn energiaan. Se mukailee sijoitusmaailmasta tuttua termiä ROI, Return On Investment, joka tarkoittaa sijoitetulle pääomalle saatavaa tuottoa. EROEI on energiantuotannon kannalta pitkällä tähtäimellä sen tärkein ominaisuus, vaikka sen kuvaavuuteen vaikuttavat muutkin tekijät, kuten investoinnin käyttöikä. Samoin kuin sijoittajat suuntaavat rahansa kohteisiin, joilla on muita korkeampi ROI (samalla riskitasolla), yhteiskuntien energiainvestoinnit ovat useimmiten suuntautuneet energiantuotantoon, joka tarjoaa eniten energiaa suhteessa käytettyihin investointeihin. Muulla tavalla toimiminen ei ole energiataloudellisesti perusteltua, joskin monet muutkin seikat vaikuttavat investointipäätöksiin, kuten ympäristövaikutukset, turvallisuus, saatavuus, luotettavuus ja yleiset mielikuvat edellisistä sekä poliittinen ilmapiiri.
Tärkeyteensä nähden EROEI on saanut luvattoman vähän huomiota nyky-yhteiskunnassa, joka on todennäköisesti johtunut fossiilisten tarjoamasta tilapäisestä energian paljoudesta. Tässä kirjassa EROEI tulee vastaan vielä useita kertoja, sillä öljyn ja muiden fossiilisten EROEI on ollut kautta historian huomattavan korkea useimpiin muihin energiantuotantomuotoihin nähden. Tämä trendi on nyt muuttumassa.
Länsimainen teollinen yhteiskunta tarvitsee monien arvioiden mukaan 5:1 – 10:1 EROEI:n energiantuotantoonsa, jotta se pystyy toimimaan. Esimerkiksi Hall, Balogh ja Murphy arvioivat 2009 julkaistussa artikkelissaan öljyn tai bioetanolin tuotannon minimiksi 5:1, ja pelkän liikennesektorin välttämättömyyksien kannalta minimiksi 3:1, jolloin yhteiskunnan muille toiminnoille (koulutus, terveydenhuolto ja niin edelleen) ei enää jäisi energiaa. Mutta mitä tuo nyt oikeasti sitten tarkoittaa?
Kuvateksti: Yhteiskunnan käyttöön jäävä energia alkaa nopeasti vähetä, kun tuotannon EROEI (kuvassa EROI) vajoaa alle 8:1.
Lähde: http://www.theoildrum.com/files/Net Energy Cliff_v1.png
Jos ihmiskunnan tuottaman energian EROEI on 5:1, tarkoittaa se sitä, että ihmiskunnan käyttämästä energiasta 20 % menee energian tuotantoon. Loput 80 % on käytettävissä muihin toimintoihin, kuten ruoantuotantoon, koulutukseen, rakentamiseen, tavaroiden valmistukseen, terveydenhuoltoon jne. Ajattele asiaa vaikka näin, että sinulta menee 20 prosenttia täyden tankkisi bensiinimäärästä siihen, että käyt hakemassa huoltoasemalla tankillisen bensiiniä, joten joudut käymään tiheämmin tankkaamassa, ja muuhun käyttöön jää vähemmän polttoainetta kustakin tankillisesta. Lisäksi joudut käyttämään enemmän aikaasi pelkästään polttoaineen hankintaan, sillä tässä esimerkissä sitä ei voi hoitaa samalla reissulla ostosten kanssa.
EROEI 1:1 taas tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiskunnan energia menee energian hankintaan, ja mitään ei jää ihmisten tai yhteiskunnan käytettäväksi muuhun toimintaan. Jokainen meistä työskentelisi suoraan energianhankintaan liittyvissä tehtävissä. Voit kuvitella itsesi kävelemään loputtoman pitkää kaupan käytävää, jonka hyllyltä löytyy tasaisin väliajoin pala leipää ja lasi vettä. Tuo pala leipää sisältää juuri sen verran energiaa, että jaksat kävellä seuraavan leipäpalan luo. Mutta jos pysähdyt juttelemaan vieressäsi kävelevän kohtalotoverin kanssa, jäät katselemaan hetkeksi maisemia tai ryhdyt suunnittelemaan miten tilannetta voitaisiin parantaa, et selviä seuraavalle leipäpalalle. Ahdistavaa. Tuossa vaiheessa ei ole mitään tehtävissä, sillä jonkin muun tekeminen tarkoittaa EROEI:n painumista alle yhden. Hyvin nopeasti karisevat kuvitelmat sivistyksestä, ihmisarvosta tai solidaarisuudesta, kun kaikki ovat pakotettuja ajamaan ainoastaan omaa etuaan.
Tämä esimerkki oli tosin teoreettinen, ja sen tarkoitus oli auttaa hahmottamaan EROEI-käsitettä. Historia on tosin täynnä esimerkkejä yhteiskunnista, jotka ovat romahtaneet, kun niiden käyttämät energianlähteet ovat huvenneet tai niiden EROEI on pienentynyt liian vähäiseksi muun toiminnan ylläpitämiseksi. Antiikin Roomassa monet pienviljelijät jättivät maansa ja menivät isommalle tilalle työläisiksi, sillä verot nousivat niin suuriksi, ettei pienviljely ollut enää käytännössä mahdollista, saati kannattavaa. Tämä vähensi usein kokonaistuotantoa ja yhteiskunnan tilanne huonontui entisestään.
EROEI riippuu laskentatavasta
EROEI:n laskeminen on ongelmallista, sillä ei ole yleisesti hyväksyttyä standardia siitä, mitä siihen pitäisi ottaa mukaan. Niinpä kaikki EROEI-laskelmat ja arviot ovat vain viitteellisiä. Tämä ei tuo merkittävää haittaa, kunhan EROEI pysyy 10:1 tasolla tai korkeammalla. Tämä johtuu siitä, että ei ole yhteiskunnan kannalta suurtakaan merkitystä onko jonkin energiantuotantotavan EROEI 25:1 vai 21:1. Mutta onko se 6:1 vai 2:1, on kenties elämän ja kuoleman kysymys. EROEI:n vaikutukset alkavat näkyä merkittävästi vasta kun se putoaa alle 10:1. Fossiilisia polttoaineita lukuun ottamatta muiden energianlähteiden EROEI on usein vaatimattomampi ja energian laatu (luotettavuus, monikäyttöisyys) heikompi. Esimerkiksi öljy ei ole korvattavissa sähköllä ilman merkittäviä yhteiskunnan infrastruktuurin ja logistiikkakaluston muutoksia ja muoveja on huomattavasti hankalampi valmistaa muista raaka-aineista.
Biomassa on ainoita uusiutuvia, joista voidaan valmistaa liikennepolttoaineita kohtalaisella vaivalla. Niiden kasvatus, korjuu, kuljetus ja valmistus vievät kuitenkin merkittävän osan saatavan polttoaineen energiasta, ja ne vaativat valtavia aloja kasvatukseensa suhteessa saatuun energiaan. Myöhemmin kirjassa perehdymme tähän hieman tarkemmin.
Alimmat hedelmät
Poimimme sekä yksilöinä että yhteiskuntana lähes poikkeuksetta helpoimmat ja isoimmat hedelmät ensin. Kun puolet omenapuun hedelmistä on poimittu, niin yleensä se on ollut se mehevämpi puolikas, joka on poimittu alimmilta oksilta. Miksi mennä merta edemmäs kalaan? Sama tilanne on myös energiantuotannossa, mutta suuremmassa mittakaavassa. Öljyn nettoenergia oli vielä 1900-luvun alkupuolella jopa yli 100:1. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että saadakseen sata tynnyrillistä öljyä maasta, piti suoritukseen käyttää yhden tynnyrillisen verran energiaa. Varsin tehokasta ja tuottoisaa toimintaa siis. Nykyisin öljyn EROEI:n on arveltu olevan luokkaa 15:1.
Tästä johtuu se, että vaikka meillä on edelleen, arviosta riippuen, hieman yli tai hieman alle puolet tuotettavissa olevasta öljystä jäljellä, niin se on keskimäärin se huonompi puolikas. Se on syvemmällä maan alla, meren pohjassa, arktisella alueella, erittäin raskasta ja huonolaatuista, poliittisesti epävakaalla alueella ja niin edelleen. Ihmiskunta, ja tarkemmin öljy-yhtiöt, joutuvat panostamaan sekä etsintään, tuotantoon sekä öljyn kuljetukseen ja jalostukseen aivan eri tavalla tänä päivänä kuin vaikka neljäkymmentä vuotta sitten, jolloin tehtiin viimeiset suuret öljykenttälöydöt. Kaikkeen tähän kuluu valtavasti rahaa, resursseja ja ennen kaikkea energiaa.
Nykyinen teollinen yhteiskunta tuottaa valtaosan, yli 80 prosenttia, yhteiskunnan pyörittämiseen tarvittavasta energiasta fossiilisilla polttoaineilla, eli öljyllä, kivihiilellä ja maakaasulla. Kaikkien näiden polttoaineiden EROEI heikentyy jatkuvasti hälyttävää tahtia.
On arvioita, joissa esim. syvänmeren porauksella saatavalla öljyllä on EROEI noin 3:1, ja samansuuntaisia arvioita on esitetty Kanadan öljyhiekan tuotannolle ja jalostukselle. Se ei siis enää riittäisi keskimäärin pyörittämään länsimaista yhteiskuntaa. Kuka tahansa ajatteleva ihminen tajuaa, että jos me ylipäätään tuotamme öljyä tuollaisissa paikoissa, niin tilanne alkaa olemaan aika epätoivoinen. Mutta silti, käsittämättömällä tosiasioiden kieltämisellä ja retoriikalla useimmat ekonomistit edelleen saarnaavat Business As Usual:in ylivertaisuutta, tosin poikkeaviakin näkemyksiä on alkanut viime aikoina kuulumaan yhä enemmän.
Viimeisinä vuosikymmeninä onkin kehittynyt fundamentalistiseen uskonnolliseen äärisiipeen verrattavissa oleva usko markkinoiden kykyyn hoitaa mikä tahansa ihmiskunnan eteen tuleva ongelma. Markkinoiden tehokkaan toiminnan edellytyksenä olisi luotettava tieto oleellisista tuotantoon ja hinnoitteluun vaikuttavista tekijöistä. Öljymarkkina pyörii poikkeuksellisen hataran tiedon varassa, mikä aiheuttaa muun muassa voimakasta vaihtelua spekulaatioihin perustuvassa hinnoittelussa. Valitettavasti markkinoilla ei myöskään ole mitään velvollisuutta huolehtia ihmisten hyvinvoinnista sinänsä, vaan ne toimivat omien raadollisten ja armottomien sääntöjensä mukaan, jossa yksittäinen markkinatoimija on niin erotettu sijoituspäätöstensä vaikutuksista muiden ihmisten arkielämään, että vain välittömällä rahallisella tuotolla on hänelle merkitystä.
Rahoitusmarkkinoista on muodostunut globalisaation ja sääntelyn purkautumisen vuoksi tunnistamattomaksi mutatoitunut isäntä, jolle ihmiskunta tiedostamattaan uhraa hyvinvointinsa. Alun perin vapaiden markkinoiden tarkoitus oli kannustaa tehokkuuteen ja terveeseen kilpailuun. Tästä ajatuksesta kasvanut nykyinen valtiovallan johdolla jotenkuten pystyssä pysyvä, ja finanssisektorin pyörittämä kvartaalitalous on jotain aivan muuta. Sillä ei ole nykyisin enää juuri mitään tekemistä vapaan markkinatalouden kanssa.
Kivihiili
Myös kivihiilen EROEI on laskussa, paristakin syystä. Ensinnäkin, leveimmät ja lähinnä maan pintaa ja kuljetusyhteyksiä olevat esiintymät on hyödynnetty ensin. Samaten kivihiilen parhaat laadut, jotka sisältävät huomattavasti enemmän energiaa per painoyksikkö kuin heikompilaatuinen ruskohiili, ovat vähenemässä. Joudumme siis jatkossa louhimaan enemmän ja syvemmältä jotta saisimme huonompilaatuista kivihiiltä kuin aiemmin. Lisäksi uudet kivihiiliesiintymät ovat syrjässä ja ilman valmiita kuljetusyhteyksiä, sillä totta kai satamia ja rautateitä lähimmät esiintymät on hyödynnetty ensin. Kivihiilen EROEI:ksi on arvioitu kuitenkin varsin vakuuttava 60:1. Kivihiili onkin ihmiskunnan fossiilisista polttoaineista runsain ja halvin, jos ei lasketa mukaan sen aiheuttamia ulkoistettuja kustannuksia. Näitä ovat esimerkiksi louhinnan ja polttamisen aiheuttamat sadat tuhannet vuosittaiset kuolemat ja sairastumiset ja erilaisten myrkkyjen, kuten elohopea, päätyminen ympäristöön ja ravintoketjuun. Puhumattakaan siitä, että se on ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kannalta tuhoisin polttoaineemme. Joidenkin arvoiden mukaan kivihiiltä riittäisi vielä 250 vuodeksi nykykulutuksella. Toisaalta jotkin viimevuosien selvitykset esittävät jopa kolmanneksen oletetuista kivihiilireserveistä olevan saavuttamattomissa nykytekniikalla, taloudellisella EROEI:lla ja hinnalla. Lisäksi tuotantovauhtia tuskin pystytään nostamaan niin merkittävästi, että kivihiilestä voitaisiin esimerkiksi syntetisoida nestepolttoaineita merkittäviä määriä, mutta tätä käsittelemme toisaalla kirjassa tarkemmin.
Maakaasu
Maakaasua tuotetaan usein öljyntuotannon sivutuotteena, joskin viime aikoina on alettu kiinnostumaan myös pelkistä kaasukentistä. Pitkään öljyntuotannon yhteydessä vapautunut maakaasu laskettiin suoraan ilmakehään, kunnes sen ympäristöseurauksista alettiin huolestua, ja sitä alettiin polttaa elokuvistakin tuttuina massiivisina poraustornien päissä olevina soihtuina. Tätä tehdään vieläkin paikoissa, joihin ei ole taloudellisesti kannattavaa rakentaa maakaasun vaatimaa säilytys- ja kuljetusinfrastruktuuria. Maakaasusta voitaisiin tuottaa sähköä paikanpäällä siirrettävillä generaattoreilla tuotantokohteen ja -maan tarpeisiin nykyistä enemmän, sekä lisäksi saada myös päästöoikeuksia kaupattavaksi kansainvälissessä päästökaupassa. Usein merkittävä syynä kaasun hukkapolttoon on kuitenkin sen tekninen helppous sekä halu pitäytyä totutuissa toimintatavoissa. Suuret määrät maakaasusta poltetaankin paikallisesti öljykentän energiantarpeeseen, joten sen globaaleja tuotantomääriä on vaikea arvioida.
Maakaasun kohdalla viimeisin tekno-fixi on ns. “Fracking” eli vesisärötys, jolla Yhdysvalloissa tuotetaan jatkuvasti kasvava määrä liuske-kaasua (Shale Gas). Menetelmässä yhdistetään horisontaalinen poraus ja hydraulinen fragmentointi, jotka kehitettiin viime vuosituhannella ja jotka on otettu laajempaan käyttöön 2000-luvulla. Menetelmässä maan sisään porataan ja pumpataan suurella paineella tukku erilaisia kemikaaleja ja vettä, jotka saavat kaasun liikkeelle. Erilaisia kemikaaleja ja yhdisteitä on yli 700 ja vettä kuluu parhaimmillaan jopa 12 miljoonaa litraa tai 1000 tankkiautollista porakaivoa kohti. Tuotanto on vielä aika tuoretta, mutta on käynyt selväksi että se vaatii suhteellisen korkean kaasun markkinahinnan ollakseen kannattavaa. Jää nähtäväksi millä nettoenergialla liuskekaasua pystytään tuottamaan pidemmällä tähtäimellä, ja mikä jää sen markkinahinnaksi. Vesisärötysmenetelmän hyödyntäminen perustuu hajautettuun tuotantoon, eli kerätään tavanomaiseen tuotantoon verrattuna vaatimaton määrä kaasua alueen porakaivoista ja siirrytään kohtalaisen nopeasti seuraavaan kohteeseen. Kaasuntuotanto vaatii kuitenkin jonkinlaisen kuljetusketjun rakentamista maakaasun siirtämiseksi särötyskohteesta prosessointilaitoksiin, mikä laskee EROEI:ta.
Energia on tärkeintä
Energia on kaikkien muiden resurssien isä, äiti ja isovanhemmat. Ilman käytettävissä olevaa energiaa, kaikki muu jää tekemättä. Siksi käytössä oleva nettoenergia on niin tärkeää. Jopa tärkeintä. Öljyhuippu voi lyhyellä tähtäimellä aiheuttaa polttoaine-kriisin, mutta hieman pidemmällä aikavälillä ihmiskunta tulee kohtaamaan yhä pahenevan energiakriisin lähes kaikkien keskeisten polttoaineiden tuotannon hyötysuhteiden heikentyessä. Ilman halpaa energiaa, ja lähinnä halpaa öljyä, myös vaihtoehtoisten energianlähteiden rakentamiskustannukset nousevat.
Ihmiskunta on tähän mennessä siirtynyt aina energiaharvemmasta energiatiheämpään lähteeseen. Puunpoltosta alettiin siirtyä hiileen 1500-luvulla, hiilestä öljyyn ja maakaasuun 1800-luvun lopulla, ja lopulta uraaniin 1900-luvulla. Kannattaa tosin muistaa, että emme siirtyneet pois puun polttamisesta, vaan toimme vain vanhojen rinnalle uusia energianlähteitä. Energiasektorin erityispiirre on sen hidasliikkeisyys, sillä energiasiirtymät ja infrastruktuurin rakentaminen ovat vieneet kymmeniä ja satoja vuosia. On tärkeä ymmärtää, että ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa meidän pitäisi nyt siirtyä energiatiheämmästä (öljy) energiaharvempaan (korvikkeet ja uusiutuvat) energialähteisiin muutamassa vuosikymmenessä, samalla kun kulutus kasvaa eksponentiaalisesti.
Jotkut väittävät ilmastonmuutoksen ja energiaongelman olevan helposti ja ripeästi ratkaistavissa esimerkiksi teknologian kehittymisen myötä. Tällaiset henkilöt yleensä joko yrittävät myydä omaa ratkaisuaan markkinoille esimerkiksi sijoituspääoman tai yhteiskunnan tukien toivossa, tai eivät ole lainkaan perehtyneitä ongelman mittasuhteisiin, hitausmomentteihin saati historialliseen perspektiiviin. Historiamme ei tunne monia esimerkkejä, jossa merkittävän kokoinen yhteiskunta on hallitusti yksinkertaistanut rakennettaan ja siten laskenut energiantarvettaan. Itäinen Rooma, Bysantti, on näistä yksi, sillä se onnistui systemaattisesti karsimaan yhteiskuntansa byrokratiaa ja hierarkioita yksinkertaistaen yhteiskuntansa rakennetta, kun se kohtasi hupenevan energiansaannin (viljan ja rehun tuotanto ja tuonti). Kun läntinen Rooman valtakunta lopulta vuosisatoja kestäneen rappeutumisensa jälkeen hajosi 400-luvun taitteessa, onnistui itäinen Bysantti nousemaan romahduksen partaalta vielä toiseen kukoistukseen ja valloittamaan menetettyjä alueitaan takaisin. Mutta nyt ongelmamme on pitkälti globaali.
EROEI onkin suurin yksittäinen tekijä joka pahentaa öljyhuipun seurauksia pidemmällä aikavälillä. Vaikka tuottaisimme tulevaisuudessa 100 miljoonaa tynnyriä öljyä päivässä, on se suhteellisen laiha lohtu, jos siitä vaikkapa kolmannes menee öljyntuotannon omiin tarpeisiin, jättäen vain kaksi kolmannesta muun yhteiskunnan tarpeisiin. Samalla saamme kuitenkin koko tuotannon ongelmat saasteineen ja onnettomuuksineen. Heikkenevän EROEI:n trendi yhä kasvavan väestön maailmassa jättää yhä vähemmän energiaa kunkin kansalaisen käytettäväksi. Meidän täytyy juosta koko ajan kovempaa, jotta pysyisimme edes paikallamme. Valitettavasti samalla elinympäristömme kärsii ja sen kyky ylläpitää (ihmis)elämää heikkenee kiihtyvää vauhtia.
Alla joitain summittaisia EROEI-arvoja eri polttoaineille ja sähköntuotannossa, jossa myös sähköntuotannon hyötysuhde lasketaan mukaan muutaman muun tekijän lisäksi.
Polttoaineet (suluissa vaihteluvälejä)
- Puu 30:1
- Hiili 65:1 (50-85)
- Öljy 1930-luvulla 100:1
- Öljy 1970-luvulla 25:1
- Öljy 1990-luvulla 15:1
- Öljyhiekka 3:1 (1,5-5)
- Maakaasu 15:1 (10-20)
- Biopolttonesteet (maissietanoli Yhdysvalloissa) 1:1 (0,5 – 2)
- Biopolttonesteet (sokeriruokoetanoli Brasiliassa) 8:1
Sähköntuotanto
- Vesivoima 12:1 (6-40)
- Tuulivoima 18:1 (5-30)
- Aurinkosähköpaneeli 8:1 (1-15)
- Hiilivoima 8:1 (5-11)
- Ydinvoima, 2. ja 3. sukupolvi 7-50:1 (1-180)
Kuriositeettina voi tarkastella ydinvoiman järkyttävän laajaa skaalaa. Sen syynä on tieteellisen konsensuksen puute asiassa, ja moninaisten ydinvoiman EROEI:hin vaikuttavien seikkojen vaihtelu ympäri maailmaa. Esimerkiksi polttoaineen eri rikastamistavat ovat energiaintensiteetiltään kymmeniä kertoja toisistaan poikkeavia, joskin suuntaus näissä on alati tehokkaampaan suuntaan. Lisäksi on monia tapoja laskea polttoaineen valmistukseen käytettyä energiaa tilanteessa, jossa se on tehty muuta tarkoitusta varten (ydinaseet), tai saadaan paljolti esimerkiksi muun kaivostoiminnan sivutuotteena, kuten Talvivaarassa.
Kehitteillä olevien neljännen sukupolven nopeiden reaktoreiden kuten IFR:n, jotka saavat polttoaineesta irti noin 100 kertaa enemmän energiaa, poistavat rikastamisen tarpeen ja vähentävät loppusijoittamisen vaatimaa energiaa, EROEI:n on esitetty olevan kymmeniä, jopa yli satakertainen nykyisiin ydinvoimaloihin verrattuna. Tämä on kieltämättä erinomainen uutinen maailmassa, jossa EROEI:n trendi on ollut lähinnä laskeva viime vuosikymmenet. Teknologian saaminen kaupalliseksi ja käyttöönotto laajassa mittakaavassa vie kuitenkin parhaimmillaankin kenties vuosikymmeniä, joten sen hyöty näkyvissä olevaan öljykriisiin jää vähäiseksi. Se myös olettaa, että meillä on jatkossakin nykyisenkaltainen erittäin monimutkainen yhteiskunta ja käytettävissämme on runsaasti öljyä ja energiaa massiiviseen rakennusprojektiin.
*****
Linkki mainittuun Hall et al artikkeliin:
http://www.mdpi.com/1996-1073/2/1/25/pdf
Kasvun jälkeen, mistä lisää kasvua?
Tässä artikkelissa esittelen esim. J. M. Greeren kirjassaan The Wealth of Nature esille tuoman mallin talousjärjestelmistä ja maustan sitä hieman omilla (muilta siivilöidyillä) ajatuksillani. Kirjan, ja myös tämän artikkelin, mukaan talouden valuuttamääräinen kasvu voi todella tavoitella loputonta. Tavallaan. Melkein.
Kyseessä on talouden jakaminen kolmeen eri kategoriaan. Itse olen harkinnut sen pilkkomista jopa neljään osaan, jotta tietyt perusrajoitteet tulisivat varmasti huomioiduksi, mutta kolmekin kategoriaa toimii vallan mainiosti.
Primääri-talous
Primääritalous on sitä, mitä saamme suoraan luonnosta. Selkeyden (tai sekoittamisen) vuoksi jakaisin primääritalouden vielä kahteen, eli energiaan ja raaka-aineisiin. Tämä jako on lähinnä sen vuoksi, että ilman energiaa ei voida tuottaa myöskään raaka-aineita. Raja on häilyvä, sillä materia on energiaa ja niin poispäin, ja tietyllä tavalla louhittu rautamalmi kuvastaa myös siihen kulunutta energiaa. Joten molemmat voidaan laskea samaan kategoriaan, kunhan niiden pieni ero, tai järjestys, pidetään mielessä. Primääritalous tai –tuotanto käsittää ainakin seuraavat:
- Biomassa, sisältäen ravinnon (puu, vilja, kala…)
- Uusiutumattomat raaka-aineet kuten erilaiset malmit, kivet/hiekka
- Vesi
Nämä ovat siis asioita, jotka luonto tarjoaa meille sellaisenaan. Niitä on maapallolla kaikkia rajallinen määrä, varsinkin teknistaloudellisesti hyödynnettävissä olevina pitoisuuksina. Atomitasolla eri materiaaleja esiintyy häilyvinä pitoisuuksina hämäävän paljon. Näiden tuotannossa kyse on kuitenkin aina EROEI:sta, eli siitä, että niiden tuottamiseen tulee kulua vähemmän energiaa kuin niistä saadaan. Teknistaloudellisella tarkoitetaan sitä, että tuotanto on taloudellisesti kannattavaa ja teknisesti mahdollista, mutta näistä molemmat nojaavat taustalla EROEI:n peruskäsitteeseen melko vahvasti. Primääritalous ei voi kasvaa loputtomiin.
Primääritalouden parissa työskentelee esimerkiksi:
- Puunhakkaaja/metsuri
- Viljelijä/karjatilallinen
- Kalastaja
- Metsästäjä/keräilijä
- Kaivostyöläinen/kivenhakkaaja
Jostain minulle tulee sellainen olo, että monet nykyihmisistä eivät yleensä (poikkeuksia toki löytyy, pahoittelen yleistystä, se pohjautuu julkisessa keskustelussa saamaani kuvaan) arvosta primääritalouden töitä tai työntekijöitä kovin korkealle. Heidän olisi ehkä hyvä muistaa, että ilman primäärituotantoa ei ole mahdollista järjestää myöskään sekundääri-talouden tuotantoa ja töitä. Toki, primäärisektorin tulisi toimia siten, että se voi jatkaa toimintaansa hamaan tulevaisuuteen. Siis kestävästi. Mutta muut sektorit lepäävät primäärisektorin harteilla, ja niitä hatioita ei voi loputtomasti kaventaa ja muita sektoreita leventää.
Sekundääri-talous
Sekundääritalous on jalostavaa toimintaa ja tuottavia palveluita. Se on se osa taloutta, jossa viljasta tehdään jauhoja ja niistä leivotaan leipää, ja vielä sekin osa, että se leipä päällystetään kahvilassa mieleiseksi ja myydään asiakkaalle valmiiksi keitetyn kahvikupposen kera. Malmi jalostetaan vaikkapa rautaharkoiksi, joista tehdään edelleen pitkän jalostuksen jälkeen vaikkapa osia autoon ja polttoaineketjun infrastruktuuriin. Myös fyysiset palvelut kuuluvat sekundääritalouteen, kuten kampaamo, hieronta ja ravintolapalvelut. Kaikki sekundääri-talouden osat ovat kuitenkin enemmän tai vähemmän riippuvaisia primäärituotannosta. Kierrättämällä materiaaleja tätä riippuvuutta voidaan vähentää, mutta kierrätyskin vaatii yhtä tärkeää primääri-tuotantoa, eli energiaa.
Sekundääritalouden ja tuotanto käsittää siis esimerkiksi seuraavat asiat (lista erittäin puutteellinen):
- Useimmat ruoat (kunhan kalaa ei syö kuin Klonkku, niin sitäkin on yleensä jotenkin jalostettu, metsästä suoraan syöty marja on periaatteessa primääritason ravintoa)
- Kestokulutustavarat kuten tietokoneet, kalusteet, vaatteet…
- Talot, liikennevälineet, liikennepalvelut, tietoliikennevälineet/palvelut…
- Ravintolapalvelut, kampaamot, hieronta, kiinteistövälitys…
-
Ohjelmointipalvelut, tukipalvelut…
Sekundääritalous on lähihistorian aikana kasvanut vastaamaan yhä suurempaa osa ihmisten toimeliaisuudesta taloussektorilla. Käytämme yhä jalostetumpia tuotteita ja syömme yhä jalostetumpia ruokia, käytämme palveluita enemmän jne. Sekundääritalous on käytännössä lähes yhtä vanha kuin primääritalous, joskin raja on hieman häilyvä. Sekundääritalouden kasvusta on vastannut ennen kaikkea yhteiskunnan työnjaon erikoistuminen, joka puolestaan on ollut nykyisessä mittakaavassaan mahdollista ulkoisten, fossiilisten energianlähteiden käyttöönoton myötä. Toki, läpi ihmiskunnan historian on ollut erikoistumista, mutta primääri ja sekundääri-töiden suhde on viimeisen parinsadan vuoden aikana kääntynyt varsin voimakkaasti.
Tertiääri-talous
Tertiääri-talous määritellään siten, että se on tekemisessä lähinnä aineettomien asioiden kanssa. Koska se on tekemisissä aineettomien asioiden kanssa, sillä ei ole helposti nähtävissä myöskään rajoja sen kasvuun. Erinomainen esimerkki tertiääri-taloudesta on nykyinen finanssi-sektori, jossa tehdään digitaalista (aineetonta) rahaa ja sen tekemiseen liittyviä “tuotteita” eli sopimuksia. Myös lakimies-ala on pitkälti tertiääristä, sillä siellä tuotanto on lähinnä aineettomien lakien vatvomista, joskin laki-asioissa vastaan tulee finanssi-sektoria nopeammin myös fyysiset rajoitteet (tosin jos aineettomat organisaatiot riitelevät aineettomista oikeuksista, rajat “tuottavuudelle” hämärtyvät).
Finanssisektori voi kuitenkin kasvaa teoriassa lähes loputtomasti, ja se voi kasvattaa myös BKT:tä lähes loputtomasti. Kun yhä suurempia summia siirretään taskusta ja johdannaisesta toiseen yhä kiihtyvää vauhtia, koko rahajärjestelmän perustuessa aineettomaan ja mihinkään todelliseen perustumattomaan fiat-rahaan, voi myös mitattu BKT nousta yhä korkeammalle ja korkeammalle. Hieno homma! Talous kasvaa huimaa vauhtia ja primäärituotannon ei tarvitse tuottaa saastuttavia ja ympäristöä tuhoavia raaka-aineitaan! Vauraus sen kun lisääntyy! Jaetaan tästä rahasta vähän köyhillekin, niin hekin vaurastuvat ja kaikilla on mukavampaa! Ehkä köyhätkin rupeavat sijoittajiksi, ja voimme kaikki siirtyä ns. omistavaan yhteiskuntaan, jossa elämme pääomiemme tuotoilla!
Väärin.
Lisää rahaa EI OLE lisää vaurautta tai lisää hyvinvointia. Hyvinvointi tai vauraus perustuu aina todellisiin, fyysisiin asioihin (noh, joku romantikko voi väittää että rakkaus on vaurautta ja hyvinvointia, ja näin tietysti onkin, mutta sekin perustuu siihen että on esim. ruokaa jotta pysytään hengissä jotta voidaan rakastaa). Ainoastaan primääri- ja sekundääri-talouden kasvu lisää ihmisten hyvinvointia ja elintasoa keskimäärin. Tertiääritalous on parhaimmillaan siinä, että se siirtelee rahaa monista taskuista harvoihin taskuihin. Finanssimarkkinoilla liikkuu paljon enemmän valuuttaa, kuin mitä maapallon todellinen reaalituotanto on. Mitä tapahtuisi, jos tämä stratosfäärissä oleva raha alkaisi suurissa määrin siirtyä reaalitalouteen, eli ostamaan vaikka maata ja tuotantolaitoksia? Näiden hinnat nousisivat, eli raha menettäisi arvonsa. Tämän vuoksi raha pysyttelee pääasiassa stratosfäärissä, sillä siellä on toistaiseksi ollut myös parhaat tuottonäkymät, siis rahassa mitattuna.
Tertiääritalous, finanssisektoria myöten, on kuitenkin ohuesti mutta varmasti kiinni primääri ja sekundääri-talouksissa, jonka vuoksi sekään ei pysty kasvamaan ikuisesti. Se vaatii taakseen ravintoa ja laitteistoa niin kuin muukin toiminta. Toki, rahassa mitattuna sen “tuottavuus” tai energiatehokkuus on aivan omaa luokkaansa. Ei vie paljonkaan energiaa painaa tilille lisää digitaalisia nollia, vaikka sen joutuukin tekemään lakien ja säädösten mukaisesti tai ainakin niitä myötäillen. Mutta hieman energiaa se vie, ja siksi tertiääritalouskin on täysin riippuvainen muista talouksista.
Mutta pitää muistaa, että se ei tuota mitään todellista vaurautta tai hyvinvointia. Ei yhtään, ei hitustakaan. Ja jostain kumman syystä olemme päätyneet tilanteeseen, jossa tämä sektori on se, minkä pillin ja oikkujen mukaan koko muu yhteiskunta itsenäisiä valtioita ja näiden vapaita kansalaisia myöden joutuvat tanssimaan.
Finanssisektorin “kasvu” on tavalla tai toisella siis kuplien puhaltamista. Teknologia-osakkeiden hinta-kupla, asuntolaina/hintakupla, ja näihin liittyvä johdannaismarkkinoiden kupla. Lisää velkaa jotta voidaan maksaa vanhoja velkoja –kupla. Lisää ekonomisteja luomaan kansantalouteen “vaurautta” –kupla. Vielä kerran: Raha Ei Ole Vaurautta.
Raha Ei Luo Hyvinvointia.
Lisää vähän samoilla linjoilla loistavassa do the math –blogissa, jossa Fyysikko keskustelee Ekonomistin kanssa.
Kuukauden kirja – Eurokriisin Anatomia – Heikki Patomäki
Eurokriisin anatomia vetää mukavasti yhteen sen, mitä on tapahtunut ja mistä se pääosin on johtunut. Ja tuopa se esille myös joitain asioita, joita voisimme tehdä, jotta ongelmilta voitaisiin tulevaisuudessa välttyä.
Kirja vaatii jonkinlaisen kiinnostuksen aiheeseen, ja hieman myös termistön tuntemusta. Jotkin kohdat menivät itseltäni yli hilseen, mutta pääasiassa pysyin ihan hyvin kärryillä. Näkökulma on pitkälti taloudellinen ja yhteiskunnallinen. Esimerkiksi talouskasvun fyysisiin rajoitteisiin ei juuri puututa, mutta esimerkiksi eurokriisin ja Eurooppa/Euro-projektin legitimiteettiä, tai oikeutusta ihmisten mielissä ja sen vaikutusta poliittiseen ilmapiiriin, tuodaan mukavasti mukaan keskusteluun.
Ennustuksissaan euron tulevaisuudesta kirja tarjoilee muutaman eri vaihtoehdon, jotka se perustelee varsin hyvin. Yksittäisten ihmisten toimenpide-ehdotuksiin tai tulevaisuuden näkymiin ei silti mennä, vaan kirjassa pysytään hieman etäisellä, akateemisella tasolla. Tämä on tietoinen tyylivalinta, joka hieman turhauttaa minua oli kirja mikä hyvänsä. Kaipaan vähän enemmän kouriintuntuvuutta. Tähän kirjaan se olisi istunut kenties hieman huonosti, mutta silti sitä jäin hieman kaipaamaan. Samaten syvempää kosketusta reaalimaailman fyysisiin reunaehtoihin taloudelliselle toiminnalle ja kasvulle.
Lopussa aletaan luonnollisesti kartoittamaan vaihtoehtoja. Patomäen visioissa näkyy jonkinlainen globaalikeynesiläisyys, maailman yhteinen valuutta, nippu semi-automaattisia tulonsiirtoja valtioilta toiselle perustuen johonkin, ja kenties jonkinlainen yhteinen maailmanhallinto. Täytyy myöntää että uskoni ihmiseen on kenties hieman heikommalla jalustalla kuin Patomäen, sillä näen tällaisella suuntauksella varsin karmeita seurauksia. Täytyy myös myöntää että oma näkemykseni talousasioissa kallistuu hieman enemmän tuonne Itävaltalaisen koulukunnan (Mises, Hayek) puolelle, vaikka toki siinäkin on puutteensa.
Hieman vaikea on nähdä, että lisää politiikkaa ja poliittisia vaikuttimia talousjärjestelmän säätämiseen olisi monellakaan tavalla hyvä asia. Poliittiset vaikuttimet kun ovat jossain ihan muualla kuin maksimaalisen ja mahdollisimman tasaisen hyvinvoinnin luomisessa mahdollisimman pienin haitoin ja kustannuksin. Mutta tämä voi toki johtua vain siitä, että en ole tarkemmin tutustunut kirjassa esitettyyn globaalikeynesiläisyyteen. Järjestelmä tuntuu kuitenkin odottavan varsin laajaa globaalia solidaarisuutta ja tulonsiirtoja rikkailta köyhille. Toteutuessaan siis varsin kannattavia ajatuksia, mutta toteuttamiseltaan vähintään haastavia, ottaen huomioon miten helppo ihmisiä on ihan omankin valtion sisällä ajaa laumoihin ja etupiireihin jotka kynsin hampain pitävät kiinni omista saavutetuista eduistaan. Emme ole ehkä kollektiivisesti riittävän älykkäitä, emmekä retoriikan ymmärrykseltämme riittävän kehittyneitä, jotta kykenisimme tajuamaan mikä on meille parhaaksi pitkässä juoksussa ja mitä poliitikko todella tarkoittaa sanoessaan jotain. Nämä ovat valitettavia, mutta todellisia esteitä minkään isomman muutoksen tiellä.
Myös globaali rahajärjestelmä kuulostaa sellaiselta matopurkilta, että kukaan ei tiedä mitä sieltä lopulta ryömii ulos. Toki, sillä saadaan osa nykyisistä valuuttoihin liittyvistä ongelmista ratkaistua, mutta mitä takeita on siitä, ettei tilalle ilmaannu nippu kahta kauheampia ongelmia, kuten on käymässä Euron kanssa, joka kirjassa varsin seikkaperäisesti aiemmin kuvataan?
Lainaus: Tulevaisuudessa maailmanvaluutta olisi valuuttavarantojen pohja. Samalla sen avulla voitaisiin kontrolloida koko maailman rahan määrää eli likviditeettiä.
Kuka/mikä kontrolloisi rahan määrää ja millä perustein? Miksi tämä olisi toteutuessaan sen kummempi kähmintä-operaatio kuin nykyinen maailmanvaluuttamme (USD) sekä sen määrää kontrolloiva järjestelmä (FED+pankit). Hoitaisivatko poliitikot rahan määrän säätelyn fiksusti vai poliittisin perustein? Vai olisiko vastuussa ekonomistit ja raha-eliitti, jotka nykyisenkin sotkun ovat paljolti saaneet aikaan? Erilaiset sääntelyt ja monimutkaiset systeemit joita tällainen järjestelmä vaatisi olisivat suoranainen porsaanreikä-generaattori, jolla milloin kukin kahmisi itselleen ja lähipiirilleen etuja. Nykyisestä katastrofista voitaisiin liikkua parempaan suuntaan, mutta se ei vielä tarkoita kovinkaan hyvää lopputulosta.
Räikeintä oli kenties se, että järjestelmä jota kutsutaan vihreäksi globaalikeynesiläisyydeksi, tähtää talouskasvuun. Toki, se pyrkii jakamaan kasvua ja elintasoa ennen kaikkea köyhälle väestölle, ja pyrkii verottamaan khk-päästöjä ja toimimaan “ekologisesti”, mutta se ei ole talousjärjestelmänä sen kummempi kuin muutkaan, kun lopulta aletaan keskustelemaan loputtoman kasvun mahdollisuudesta rajatulla planeetalla. Lisäksi alaotsikko, Mitä globalisaation jälkeen, jää kirjassa aika etäälle ja vähäiselle käsittelylle, vaikka se oli yksi alkuperäisistä kiinnostuksen herättäjistä ainakin itselläni.
Annan kirjalle 3½ tähteä viidestä.
***************
Eurokriisin Anatomia (adlibris)
Alaotsikko: mitä globalisaation jälkeen?
Kirjailija: Heikki Patomäki
Kustantaja: Into-Kustannus
Sidosasu: Nidottu
Kieli: suomi
Julkaistu: 2012
Sivumäärä: 222
ISBN10: 9522641286
ISBN13: 9789522641281
Kiitos Tuomakselle vinkistä, tämä ansaitsee ehdottomasti paikan viikon videona. Se ansaitsee myös Sinun katsontasi.
